Tässä asiakaskohteessamme pidimme toimivaksi todetun keittiön järjestyksen lähes ennallaan, mutta muutamilla muutoksilla ja nykypäiväisillä sekä laadukkailla Noblessan mekanismeilla keittiöstä saatiin entistäkin toimivampi.
Yksi asiakkaamme toivomista muutoksista keittiöön oli siirtää osa pienkoneista pois työtasolta, säilyttäen kuitenkin niiden helpon käytettävyyden. Ratkaisuksi suunnittelimme uuteen keittiöön yläkaappien syvyisen rulon, johon osa pienkoneista saatiin kätevästi piiloon. Lisäksi varustimme alakaapin ulosvedettävällä hyllyllä, jonne yleiskoneelle saatiin oma paikkansa. Tämä mahdollistaa laitteen vaivattoman nostamisen tasolle käytön ajaksi. Nykyisillä ratkaisuilla laitteet eivät pölyynny aiempaan tapaan tasolla ja tasotkin ovat helpommin pyyhittävissä.
Ergonomia otettiin huomioon paitsi pienkoneiden käytännöllisessä sijoittelussa, myös korotetulla astianpesukoneella ja tilavilla laatikostoilla, jotka vähentävät tarvetta kurotella korkealta raskaita esineitä. Vaikka uuni säilyi tason alapuolella, lisävarusteena saatavat ulosvedettävät kiskot helpottavat raskaidenkin astioiden asettamista ja nostamista uunista.
Keittiön ikkunaseinää kevennettiin vähentämällä yläkaappien määrää, jolloin tilaan syntyi entistä valoisampi ja avarampi tunnelma. Valoisuutta ja avaruutta korostettiin käyttämällä vaaleita värejä, tässä tapauksessa hiekan ja vaalean puun sävyjä. Alakaappien ovimalliksi valittiin Tammi Montreal ja yläkaapit saivat hiekansävyisen Divine-kuosin, joissa molemmissa on kätevä sormenjälkiä hylkivä pinnoite. Alaoviin valittiin integroidut ja tarkasti viimeistellyt profiilivetimet, jotka antavat keittiölle modernin ilmeen. Profiililistat valmistetaan oven leveyksien mukaan ja ne integroidaan valmiiksi oviin jo tehtaalla. Kontrastia kalusteisiin tuotiin ruskeansävyisillä Terra-harmaa betonikuosin välitilalevyillä ja laminaattitasoilla.
Suunnittelu: Anssi Soiniitty